perjantai 8. marraskuuta 2013

Pientä kirimistä

Heiiiii! Long time no talk. Pahoittelen pitkästä tauosta blogipäivityksissä, mutta nyt I'm back and ready to rumble.

Jossain vaiheessa tuntui hassulta päivittää mitään uutta tänne, sillä elämäni oli melko - miten sen nyt pistäisi - yksitoikkoista. Koulua, treeniä ja nukkumista. Muutama tonnikalapurkki naamaan siinä välissä.

Onnekseni olen saanut viikonloppuisin seuraa vierailijoilta ja kaverit ovat muutenkin auttaneet jaksamaan. Nyt on tullut 10 viikkoa täyteen uudessa kaupungissa. Koti-ikävä on iskenyt muutamaan otteeseen, mutta nyt istun taas tyytyväisenä meidän kodin olohuoneessa ja katon, kun isä polttaa keittiössä aamupuuroaansa. Ihan kuin en olisi ikinä lähtenytkään.

Jännitykseni huipentui viime viikonloppuna vesipalloturnaukseen. Oli aika kohdata vanha joukkueeni. Entinen joukkueeni on selvästikin teknisesti ja fyysisesti vahvempi joukkue, kuin nykyinen. Peli oli hurja ja kaikkien yllätykseksi kukistimme lopulta vanhan joukkueeni. Fiilis oli upea.

Siistiä! Oli pakko vielä lisätä tämmöinen linkki vesipallosta, kun tuli vastaan: http://bleacherreport.com/articles/832927-what-is-the-worlds-toughest-sport/page/12
Minun mursu-uinnistani ei kyllä ehkä osaisi sanoa, että laji on oikeasti rankka :D

Paljon kaikkea kivaa olen kuitenkin myös viime aikoina ehtinyt tehdä. Kavereitten kanssa oleskelua, kahvittelua, paljon syömistä ja kulttuurillista toimintaa.

Tässä ensinnäkin läjä ruokakuvia. Kyllä, minä myös olen syyllistynyt niiden ottamiseen.


En vieläkään tiedä, mistä tuo vihersmoothie koostui, mutta hyvää se ainakin oli! (Banaania, maitorahkaa, jotain vihreätä...?)












<- Korealainen ruoka on suurta herkkuani, suosittelen testaamaan Bibimbampia. Siinä on paljon terveellisiä vihanneksia!


Kävimme äidin kanssa kaupunginteatterissa katsomassa Tohtori Zivago -musikaalin. Historiallinen tarina Venäjän tilasta ensimmäisen maailmansodan aikana pienellä rakkaustarinavivahteella oli oikein henkeäsalpaava. Kaupunginteatteri kyllä osaa. Upea toteutus ja lahjakkaat näyttelijät. Teki mieli itsekin hypätä lavalle mukaan esiintymään. Musikaali on kuitenkin aika raju jossain kohdin, joten ei ehkä kannata viedä ihan perheen pienempiä katsomaan sitä.

Sateisena päivänä päätimme spontaanisti kaverin kanssa käydä Sirkus Finlandiassa! Tämä oli ensimmäinen kertani sirkuksessa. Pompimme siellä kummatkin ihan innoissamme. Ihan hullua, miten ihmiset pystyvät vääntämään itsensä semmoisiin asentoihin tai kävelemään nuoralla yli 10 m korkeudessa ilman mitään suojalaitteita. Esitys oli tosi hieno, mutta olisimme kaivanneet vielä enemmän eläimiä. Ihanat lörppöhuuli-kamelit olivat kuitenkin parhaita - asiasta ei väitellä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti