Pro...what?

Tänä viikonloppuna en päässyt lähtemään kotiin, mutta uskottelin itselleni, että ahkeroisin koko viikonlopun koulujuttuja. Nyt on lauantai-ilta ja olen tähän mennessä tehnyt kaikkea muuta paitsi koulutöitä. Where did I go wrong?

Kelataanpa vähän takaisin ajassa ja mietitään yhdessä...

Perjantai

klo 9:45 : luennot ja koulu loppu! Voisin jäädä hengaamaan koululle, kun klo 10:30 pääsis syömään ja tänään on lasagneta. nam.

klo 10:45 : nyt on masu täynnä. Luokkalainen on lähös käymään K-Raudassa...enks mä tarvinnu kylpyhuonemattoo?...mäpäs lähen mukaan.

klo 12:00 : käytiin luokkalaisen kaa K-Raudassa, Askossa JA K-supermarketissa. Mattoa ei löytyny.
Hyvästelen hänet ja suuntaankin kodin sijaan Tokmannille.

klo 13: 00 : apua, miks mul meni äsken 40e Tokmannilla ja ostin kaiken lisäks jonkin ihme vessatuoksujutun. Mattoa ei oo edelleenkään...

klo 13: 20 : kotona ollaan. Radio päälle ja Facebook auki.

klo 14: 30 : luokkalainen soittaa ja kysyy, että lähenkö salille viideltä. Urheiluhan on tärkeä osa tasapainosta elämää... Paistelen samalla perunaa pannulla.

klo 15:00 : pika päikkärit, jotka vähän venähtää...

klo 17: 00 : salilla jumppaan. Mut hei, tää seuraavakin jumppa vaikuttaa hyvält, mä jään testaamaan.

klo 20: 00 : kaverilla katsomassa lätkää. Ei oo ikävä koulukirjoja ei...

Tähän ei voi muuta sanoa, kun

Lauantai menikin vähän samalla meiningillä, mutta onnistuin hoitamaan viivyttelyn täysin yksin. Päädyin jostain syystä taas Tokmannille. Siitä on näköjään tulossa minun kantispaikka. Mukaan tarttui pitkään kaivattu imuri. Tässä on jo kuukauden verran siivottu kämppää pienellä lakaisimella ja mopilla. Asunto alkaa myös pikkuhiljaa näyttää kotoisammalta, kun sitä saa sisustettua. Kuvia on tulossa, i promise!

                                                                  My new baby<3

Mutta nyt uppoudun kasvatustieteen perusteiden ihmeelliseen maailmaan nuudelikulhoni kanssa :) Cheers!

Syysgroove!

Hui, kun aika menee nopeasti. En edes tiedä, mistä tässä lähtisi kirjoittelemaan.
Noh, jospa vaikka aloittaisin viime viikonlopusta.

Perjantaina ei sinänsä ollut mitään pakollista ohjelmaa yliopistolla, mutta sinne pysty kuitenkin menee kuuntelee infotilaisuuksia mm. vaihtoon lähdöstä! Vaihtovuosi kiinnostaa hyvinkin paljon, mutta mahdollisesta paikasta ja ajankohdasta ei sitten ole hajuakaan. Siellä kerrottiin, miten voi lähteä Japaniin harjoitteluun tai vaikkapa Erasmus-vaihtoon. Saapi nähdä päädynkö itekin jonnekin Japaniin!

Illalla menimme luokkatovereiden kanssa pizzeriaan syömään ja get this! tämä pieni pizzeria keskellä lähes-ei-mitään on saanut Suomen paras pizza -palkintoja. Vakuutuin asiasta, kun maistoin taivaallista ruokaa.

Sieltä jatkoimme paikalliseen opiskelijabaariin, missä alkoi kymmeneltä improryhmän show. Nauroin kippurassa melkein koko illan. Esitys koostui "Who's Line is it Anyway" -tyyppisistä tehtävistä ja yleisö pääsi myös osallistumaan osaan ohjelmasta. Tuli kyllä todettua, että tämmöisiin tapahtumiin pitää mennä useamminkin.

Lauantaina töitten jälkeen - työskentelin lauantaiaamusin tunnin verran lasten liikuntaleikkikoulussa apuohjaajana - oli aika suunnata kotia päin. Mutta not so fast, ensimmäisen yhteyden juna on hajalla! No, hypätään sitten VR:n bussiin, joka vie minut juna-asemalle, minne toinen juna saapuu.

Olinkin juuri kehumassa VR:ää hienosta bussipelastuksesta, kun tulee ilmoitus, että seuraava juna on sitten tunnin myöhässä. Pysähdyskaupungissa ei oikein ole juna-asemaa. Sen sijaan siihen on rakennettu pubi. Siellä sitten hengasin laulavien kaljaukkojen kanssa. Loppuen lopuksi matka (joka yleensä kestää vähän päälle 4 tuntia) kestikin 6 tuntia! Harmitti vähän, kun on muutenkin niin vähän aikaa viettää kotona.

                                                         Tämmöistä pubiasemalla :D

Matkasähläyksestä huolimatta olin innoissani, kun pääsin taas näkemään kavereita ja vanhempia. Menimme istumaan iltaa Iguanaan mojitojen ja nachojen kera, jonka jälkeen jatkoimme vielä kaverille. Hyvin nopeasti meni vuorokausi ja monia ihmisiä olisin vielä kovasti halunnut nähdä, mutta seuraavaa reissua sitten odotellessa. Paluumatkan suoritin bussilla! Saa nähdä, millon sitä uskaltaa taas reissata junalla.

Home alone

Yksin asuminen on onnistunut tähän mennessä yllättävän hyvin! Ok no, jos ei nyt huomioida tuota hirveetä vaatekasaa mun vieressä ja likaisten astioiden pinoa keittiössä (ikävöin sinua, oi rakas tiskikone).

Hämmästyin itsekin miten rauhallisena olen pysynyt nyt, kun olen asunut yksin. Ehkä se ei tullut niin kovana iskuna, koska olen ainoa lapsi. Viimeisinä vuosina saatoin jo hyvinkin viettää usemman viikon yksin kotona, kun vanhemmat lähtivät matkoille.

Eka viikonloppu täällä oli ehkä ainoa kerta, kun tajusi, että täällä sitä nyt ollaan vieraassa paikassa yksikseen. Mutta sekin meni onneksi nopeasti ohi ja Skypen kautta on päässyt puhumaan kotiväen kanssa.

Siivoamiseen, tiskaamiseen ja kokkaamiseen pitää vielä vähän totutella. Opin kyllä nopeasti pakastamisen salat ja kävin äskenkin hyvin innokkaana vertailemassa tarjoushintoja ruokakaupassa. Kymmenen kalapuikkoa eurolla! Mikä diili!

Olen taitavasti onnistunut välttelemään asuntolan yhteistä pyykkitupaa. Vähän pelkään, että menen rikkomaan kaikki koneet - mulla kun on semmoseen taipumusta. heh heh. Onneksi tänä viikonloppuna olisi taas edessä reissu kotiin.

Silloin, kun on aikaa rentoutua kämpillä - kai mä sen uskallan myöntää - pistän jakson Vampire Diariesii pyörimään. Hirveän koukuttava sarja, kun pääsee oikein mukaan siihen. Olen muutenkin huomannut, että kun on yksin, on kiva olla jotain taustaääntä mukana.

Taustaääntä löytyi kyllä muutenkin toissailtana, kun yläkerrassa jätkälauma huusi täysiä: "PAITA POIS...PAITA POIS.." Täällähän siis tosiaan on tiistait opiskelijabileiltoja. Onneksi pojat siirtyivät siinä puolenyön aikaan muualle viihteelle :D Seuraavana aamuna oli nimittäin aikainen herätys.

Heti kun vaan saan taas tämän asunnon näyttämään ihmiselinalueelta, aattelin laittaa tänne pari kuvaa mun hienoista sisustusyrityksistä!

Kaksi viikkoa tuli täyteen ja sen kunniaksi kävin kotona pikaisella visiitillä.
Paluu oli sekä ihanaa että jännää. Tunteet olivat selvästikin pinnalla. Tuntui siltä, että olin jo tippunut kärryiltä joissain asioissa - syysflunssa ei varmaankaan auttanut asiaa. Mutta samat vanhat tavat palasivat nopeasti (anteeksi äiti, että eteisessä on jälleen hirveä vaatekasa). Oli myös raikastavaa nähdä vanhoja kavereita.

Kävimme tyttöporukalla syömässä keskustassa. Kahden viikon kumiperunoiden syönnin jälkeen hotkin ravintolaruoan hetkessä. Pääsin kuulemaan uusimmat juorut ja teki hyvää irrotella ihmisten kanssa, jotka tunsivat minut jo läpikotaisin. Kovasti yritän myös saada heitä tulemaan käymään uudessa asunnossani (winkwink, tiedätte kyllä ketä olette)!

Nyt sunnuntai-iltana vielä katselen meidän kodin keittiön ikkunasta ulos ja kohta äiti lähtee heittämään minut juna-asemalle. Koulu kutsuu.
Koulusta puheen ollen, meillä alkaa huomenna nokkahuilutunnit. Nyt alkoi kauhistuttaa. Minä + nokkahuilu = bad idea.

Fuksin elämää

Luennot ovat jo täydessä vauhdissa, eikä se ole vieläkään kolahtanut. Kirjat pitäisi hankkia; sitten jotain jostain Moodle-sivusta; mulla on nuha; mihin sivuaineeseen mun pitäisi erikoistua...? Taidan olla koko ajan vähän pihalla asioista.

Jotkut täällä ovat selvästikin halunneet opettajaksi jo pienestä pitäen, siksi tulee joskus semmoinen fiilis, että olisin vain vahingossa eksynyt tänne. Tiedän kuitenkin, että tällä hetkellä opettajana toimiminen ja etenkin lasten kanssa työskentely kiinnostaa todella paljon. Se on kyllä ollut hyvä motivaattori tässä alussakin, kun ne vähemmän kiinnostavammatkin luennot ovat alkaneet. Paljon on vielä edessä ja hyvin monipuoliselta ja kiinnostavalta vaikutti myös lukujärjestys. Meillä muun muassa alkoi liikunta, jonka ensimmäisellä tunnilla opeteltiin pesäpallon alkeet. Tämä, saanko korostaa, AAMUliikuntatunti ajoittui mukavasti fuksiaisten jälkeiselle päivälle. 

Fuksiaiset. Pitkä päivä/yö. Fuksiaiset ovat muiden yliopiston opiskelijoiden järjestämä tapahtuma, missä toivotetaan uudet opiskelijat eli ”fuksit” tervetulleiksi ja tutustutetaan ne samalla kaupunkiin. Tän vuotisten fuksiaisten teema oli sirkus! Sen mukaisesti piti siis myös pukeutua. Taiteilin itselleni leijona-asun. Ainoa vaan, että asun häntä ei oikein ikinä pysynyt mukana ja illan mittaan joku aina tuli kyselemään mysteerisen hännän omistajaa...hups.

Kiersimme siis rasteilla ympäri kaupunkia ja tehtävät vaihtelivat lauluesityksistä vähän jännempiin haasteisiin. Oli esimerkiksi kiva tunkea naama ensiksi vesivatiin ja siitä sitten suoraan jauhokulhoon. Let me just say, valkoiset nenäkarvat eivät korosta hyviä puoliani.

Jokaisella oli myös oltava tutti aina mukana – olimme sentään vielä ”pikku” fukseja ja tarvitsimme sitä tueksemme hurjalle seikkailulle. Tapahtuma päättyi ”fuksiaisten valaan”, jossa lupasimme pysyä uskollisina yliopistolle ja festiivit sen kuin jatkuivat keskustassa aamuyöhön saakka.

Opiskelujen ohella on ollut kiva viettää aikaa uusien kamujen kanssa ja jonkinlaista ohjelmaa löytyy aina. Alan myös löytää tien harrastusten pariin. Käyn ensi viikolla testaamassa kaupungin uimaseuran treenit ja punttisalillekin voisin liittyä, jos tässä nyt oikein ahkeraksi aletaan!

Kuva meidän ei niin-perinteisestä fudisturnauksesta. PS: huomatkaa mun hieno karatepotku.

Roar. 

Yliopiston naisia

Heti muuton jälkeisenä päivänä alkoikin jo koulu! Jee...? Haha no ei, odotin sitä kyllä innolla. Luokanopettajakoulutus kutsui ja se myös jännitti! Sen huomasi siitä, että heräsin neljältä aamulla, enkä saanut enää sen jälkeen unta - kahvi maistui ennen lähtöä.
Ensimmäinen päivä oli hieman kulttuurishokki. Ilmoittautumiset järjestöihin ja luennoille, uudet kasvot ja nimet, uusi rakennus, uusi kaupunki... kaikki nämä tulivat yhtenä kasana vastaan.
Onneksi ihmiset olivat hyvin avoimia ja ymmärtäväisiä. Mietin juuri, että tutustuin viimeksi noin 6 vuotta sitten, kun aloitin yläasteen, näin moneen ihmiseen yhden päivän aikana. Tunsin täältä ennestään vain yhden ihmisen ja hänenkin vain "moikkaus-tasolla".
Meidät jaettiin pienempiin ryhmiin ja siellä ehkä tutustuin parhaiten muihin. Tämän ryhmän kanssa tulemme muutenkin viettämään aika paljon aikaa pienemmillä kurssitunneilla.
Päivä päättyi noin neljän aikaan. Ehdin nopeasti käydä syömässä kämpillä ja kuudelta alkoikin jo seuraava ohjelmannumero. Menimme keskustaan istuskelemaan ja viettämään iltaa. Olin muutaman tunnin siellä ja sitten oli pakko hinautua nukkumaan.
Ohjelmaa on riittänyt koko viikolle ja koko ajan tutustuu enemmän ihmisiin ja kaupunkiin. Aina silloin tällöin tulee koti-ikäväailahduksia, mutta sitten yritän ryhdistäytyä ja nauttia hetkestä. Kahden viikon jälkeen olen kuitenkin menossa kotona käymään! jee!
Ja pakko vielä sanoa, että tämä kaupunki on kyllä kaunis kesäisinä päivinä. Toivottavasti talvi ei sitten ole ihan hirveän tuskallinen...

Perillä ollaan!

Muutot ovat rankkoja. Saavuttiin äidin kanssa sunnuntai-iltapäivänä perille. Käytiin nopeasti syömässä odotellessa, että asuntopalvelun toimisto aukeaisi ja sitten mentiin noutaa avain. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun näin asuntoni. Vanhemmat olivat käyneet siellä muutama viikko aikasemmin, mutta silloinkin vain pikaisesti. Ensivaikutelma oli ihan hyvä! Vähän likainen, mutta sitä kyllä osasin odottaakin opiskelija-asunnosta. 

En tajua, miten mulla on kerääntyny näin paljon kamaa vuosien varrelta. Otin paljon turhiakin asioita mukaan, mutta enköhän mä löydä niillekin jotain käyttöä jossain vaiheessa...I hope.

Käytiin vielä äidin kanssa kaupassa täydentämässä kaappeja perus tarvikkeilla ja kaikista tärkeimmällä, ruoalla! 

Mulla on siis valmiiksi kalustettu yksiö ja mulle oli näköjään jätetty kaksi sänkyäkin! En mene valittamaan. Ainaskin nyt on jo valmiiksi peti tuleville vierailijoille. 

Nyt odotan vain, että pääsen sisustamaan omaa asuntoani juuri niinkuin haluan. En valitettavasti voi maalata seiniä jne., mutta varmasti pienilläkin asioilla saa sen näyttää jo kotoisalta.