Vain elämää

Kolmen viikon harjoittelu alkaa olla pulkassa.  Hirveän nopeasti se kyllä menikin. Nyt voin sanoa, että olen selvinnyt ala- ja yläastelaisten tuntien vetämisestä. En ajatellut, että kolmessa viikossa ehtisi kiintyä oppilaisiin, mutta niin siinä loppuen lopuksi kuitenkin kävi.

Aivan älyttömän fiksuja ja mukavia nuorukaisia olivat kaikki. Jotkut vähän tottelevaisempia, kuin muut. Pakko myös paljastaa, että täältä tulevasta sukupolvesta on kyllä muutama Einstein tulossa. Yksi kutosluokkalainen poika etenkin jäi mieleen. Jäimme yksi päivä kahdestaan ruokalan pöydän ääreen keskustelemaan ja hän kertoi, että hänen unelmansa on kouluttautua arkeologiksi ja päästä joku päivä Kairoon tutkimaan muumioita ja pyramiideja. Siis…kelataanpa vähän. Minä 12 –vuotiaana halusin olla Harry Potter. Enough said.

Tuntien vetäminen meni yllättävän hyvin. Lempparini oli varmaan enkun tunti. Se tuntu ihan omalta jutulta ja varmaan valitsenkin sen sitten minun pitkästi sivuaineeksi. Eli voin kouluttautua lisäksi vielä aineenopettajaksi ja päästä opettamaan sitä myös yläasteen puolelle.

Harjoittelu on ollut myös yllättävän uuvuttavaa.  Mutta mikä olisikaan parempi tapa päästä irrottelemaan, kuin Musta Barbaarin keikka! Still alive! Oli hyvä meno ja kaikki tietenkin osasivat kuuluisan biisin kaikki sanat. Salil eka salil vika. Itsekin yllätyin, miten hyvin ne osasin. Pääsin jopa MB:n kanssa samaan kuvaan!

Yksi toinen hyvä vaihtoehto talven pimeille ja kylmille illoille on pitää Mexican Night! Jokainen osallistuja tuo jotain hyvää ruokaa ja sitten vaan fiestat pystyyn. Onnistuin kärventämään tortillan mikrossa…? Tämän takia pysyttelenkin yleensä leivässä ja margariinissa. Mutta tämmöinen illanvietto on kyllä tosiaan oikein luksusta opiskelijoille...paljon paljon ruokaa ja hyvää seuraa. Perfect!

Nyt, kun olen asunut 3 kuukautta omillani, voisin seuraavaksi koota ”(Blondin) vinkit ekaa kertaa kotoa pois muuttaville”. Olenhan minä tässä jo muutaman kerran onnistunut töppäilemään, mutta opin koko ajan vain lisää.

PS: Suosittelen kerrostaloa, missä on hissi. Se innokkuus, mikä silloin ensimmäisenä kuukautena oikein kukisti, kävellä portaat ylös ja alas kyllä kaikkoaa viimeistään kolmantena kuukautena. Heh. Terveisin, laiska#94

Leikitään opettajaa

Meillä alkoi viikko sitten ensimmäinen työharjoittelu! Se kestää yhteensä 3 viikkoa ja sen aikana olisi tarkoitus sekä seurata että opettaa ala- ja yläasteen luokkia. Minulla ei tosiaan ole yhtään aikaisempaa kokemusta opetajan työstä. Olen kyllä vetänyt vesipalloakoulua lapsille ja muita liikuntakouluja ja mukaan voisi myös laskea pakolliset lastenvahtimiset.

Ensimmäinen viikko on ollut lähinnä luokan takana istumista ja oppituntien seuraamista. Olen jo tässä ajassa oppinut mielestäni paljon. Aluksi oli vaikeata seurata tunteja opettajan näkökulmasta, kun on vielä niin vähän aikaan sitten itse juuri istunut pulpetin takana kuuntelemassa opetusta. Olen myös ollut todella väsynyt koulupäivien jälkeen, vaikken olisikaan tehnyt muuta, kuin istunut koko päivän. Pieni jännitys ja jatkuva uuden tiedon vastaanottaminen uuvuttavat nopeasti.

Löysin heti "vanhan itseni" alakoulun puolelta. Siellä tytöt kirjoittelivat salaisia paperiviestejä ja sitten mentiin kaverin pulpetin luo ja samalla, kun teeskenneltiin, että oltiin lainaamassa kynää, sujaututettiin pieni lappunen penaaliin. Täysin huomaamatonta. Heh.

Ala- ja yläasteen tunneilla huomasi selvän eron. Esimerkiksi melutasossa. Yläasteen puolella ei pelätä opettajan huomautuksia ja pari mukavaa mörähdystäkin saattaa kuulua, jos asia ei mielytä.

Nyt seuraavaa viikkoa startatessa minulla on jo suunniteltuna muutama opetustuokio. Tarkoituksena olisi pitää 6-luokkalaisille uskonnon ja englannin tunti. Ei siinä vielä mitään. Keskiviikkona olisi luvassa 8-luokkalaisten historian tunti. Aiheena: toinen maailmansota. Voih. Hyvä, kun itse edes muistaisi minä vuosina se oli. Mutta ei huolia, Wikipedia to the rescue! Onneksi saamme myös opettajalta opetussuunnitelmia avuksi.

Odotan jännityksellä ja innolla tulevia tunteja. Onneksi oppilaat ovat olleet hyvin reiluja harjoittelijoita kohtaan ja tottelevat meitä. Vielä toistaiseksi.

Se on kyllä kiva, että harjoittelu on näin aikaisessa vaiheessa opiskeluita. Saa heti hyvän käsityksen varsinaisesta opettajan työstä. Työ saattaa olla raskasta joskus, mutta myös hyvin palkitsevaa ja hauskaa. Olen kyllä ollut ihan omassa elementissä täällä.

Tuntien suunnittelu on yllättävän rankkaa. Siksi on hyvä irrotella vapaa-ajalla kaverin koiran tavoin!

Appro trained?

Appro oli yksi pitkään odotettu tapahtuma. Pääsimme opiskelijatovereitten kanssa kiertämään kaupungin pääkadun nurkissa appropassiemme kanssa. Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla tavoitteena on kerätä illan aikana 14 leimaa, jotta saisi Approbatur -haalarimerkin. Tarvittujen leimojen määrä kasvaa joka vuosi, jopa 25 leimaan saakka.

Pääkadun varella kiersimme eri kapakoissa suorittamassa rasteja ja keräämässä leimoja. Perus idea menee näin: yhdestä juomasta saat yhden leiman. Rastitehtävistä suoriuduttua ja tiettyjä ruokia tilatessa saat myös leiman.

Vaikka ulkona oli hieman sateista, se ei pilannut tunnelmaa. Suoritimme kunniolla lähes kaikki rastit, mihin kuului muun muassa oman juomalaulun keksiminen, improteatteria ja heittäytymistä. Pääsin jopa räppäämään oman soolon. Haha.

Tämä oli kaivattu rentouttava ja hauska ilta luokkalaisten kanssa ja illan lopussa jokaiselta löytyi yksi uusi haalarimerkki taskusta. Omia haalareita meillä ei valitettavasti ollut vielä päällä, mutta niitten pitäisi kai saapua ensi kuussa. Can't wait!

Kauhistuttaa tulevat vuodet, kun leimamäärävaatimus sen kun vaan kasvaa :D

Pientä kirimistä

Heiiiii! Long time no talk. Pahoittelen pitkästä tauosta blogipäivityksissä, mutta nyt I'm back and ready to rumble.

Jossain vaiheessa tuntui hassulta päivittää mitään uutta tänne, sillä elämäni oli melko - miten sen nyt pistäisi - yksitoikkoista. Koulua, treeniä ja nukkumista. Muutama tonnikalapurkki naamaan siinä välissä.

Onnekseni olen saanut viikonloppuisin seuraa vierailijoilta ja kaverit ovat muutenkin auttaneet jaksamaan. Nyt on tullut 10 viikkoa täyteen uudessa kaupungissa. Koti-ikävä on iskenyt muutamaan otteeseen, mutta nyt istun taas tyytyväisenä meidän kodin olohuoneessa ja katon, kun isä polttaa keittiössä aamupuuroaansa. Ihan kuin en olisi ikinä lähtenytkään.

Jännitykseni huipentui viime viikonloppuna vesipalloturnaukseen. Oli aika kohdata vanha joukkueeni. Entinen joukkueeni on selvästikin teknisesti ja fyysisesti vahvempi joukkue, kuin nykyinen. Peli oli hurja ja kaikkien yllätykseksi kukistimme lopulta vanhan joukkueeni. Fiilis oli upea.

Siistiä! Oli pakko vielä lisätä tämmöinen linkki vesipallosta, kun tuli vastaan: http://bleacherreport.com/articles/832927-what-is-the-worlds-toughest-sport/page/12
Minun mursu-uinnistani ei kyllä ehkä osaisi sanoa, että laji on oikeasti rankka :D

Paljon kaikkea kivaa olen kuitenkin myös viime aikoina ehtinyt tehdä. Kavereitten kanssa oleskelua, kahvittelua, paljon syömistä ja kulttuurillista toimintaa.

Tässä ensinnäkin läjä ruokakuvia. Kyllä, minä myös olen syyllistynyt niiden ottamiseen.

En vieläkään tiedä, mistä tuo vihersmoothie koostui, mutta hyvää se ainakin oli! (Banaania, maitorahkaa, jotain vihreätä...?)

<- Korealainen ruoka on suurta herkkuani, suosittelen testaamaan Bibimbampia. Siinä on paljon terveellisiä vihanneksia!


Kävimme äidin kanssa kaupunginteatterissa katsomassa Tohtori Zivago -musikaalin. Historiallinen tarina Venäjän tilasta ensimmäisen maailmansodan aikana pienellä rakkaustarinavivahteella oli oikein henkeäsalpaava. Kaupunginteatteri kyllä osaa. Upea toteutus ja lahjakkaat näyttelijät. Teki mieli itsekin hypätä lavalle mukaan esiintymään. Musikaali on kuitenkin aika raju jossain kohdin, joten ei ehkä kannata viedä ihan perheen pienempiä katsomaan sitä.

Sateisena päivänä päätimme spontaanisti kaverin kanssa käydä Sirkus Finlandiassa! Tämä oli ensimmäinen kertani sirkuksessa. Pompimme siellä kummatkin ihan innoissamme. Ihan hullua, miten ihmiset pystyvät vääntämään itsensä semmoisiin asentoihin tai kävelemään nuoralla yli 10 m korkeudessa ilman mitään suojalaitteita. Esitys oli tosi hieno, mutta olisimme kaivanneet vielä enemmän eläimiä. Ihanat lörppöhuuli-kamelit olivat kuitenkin parhaita - asiasta ei väitellä.