Paluu oli sekä ihanaa että jännää. Tunteet olivat selvästikin pinnalla. Tuntui siltä, että olin jo tippunut kärryiltä joissain asioissa - syysflunssa ei varmaankaan auttanut asiaa. Mutta samat vanhat tavat palasivat nopeasti (anteeksi äiti, että eteisessä on jälleen hirveä vaatekasa). Oli myös raikastavaa nähdä vanhoja kavereita.
Kävimme tyttöporukalla syömässä keskustassa. Kahden viikon kumiperunoiden syönnin jälkeen hotkin ravintolaruoan hetkessä. Pääsin kuulemaan uusimmat juorut ja teki hyvää irrotella ihmisten kanssa, jotka tunsivat minut jo läpikotaisin. Kovasti yritän myös saada heitä tulemaan käymään uudessa asunnossani (winkwink, tiedätte kyllä ketä olette)!
Nyt sunnuntai-iltana vielä katselen meidän kodin keittiön ikkunasta ulos ja kohta äiti lähtee heittämään minut juna-asemalle. Koulu kutsuu.
Koulusta puheen ollen, meillä alkaa huomenna nokkahuilutunnit. Nyt alkoi kauhistuttaa. Minä + nokkahuilu = bad idea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti